Saamelaisten asema hiertää kivenä kengässä suomalaisessa politiikassa. Jo vuosikymmenien ajan presidentit ja hallitukset toisensa perään ovat luvanneet ratkaista saamelaiskysymykseen liittyvät ongelmat, mutta ratkaisuja ei vain näy eikä kuulu.
Keitä ovat saamelaiset? Siitä kysymyksestä poliittiset ja moraalis-filosofiset ongelmat jo heti alkavatkin. Nykyisen lain mukaan saamelaiseksi lasketaan ihminen, joka pystyy todistamaan polveutuvansa etnisesti saamelaisista vanhemmista tai esivanhemmista. Tämä kuulostaa reilulta ja yksinkertaiselta, mutta kysytään nyt sitten ihan vertailun vuoksi, keitä ovat suomalaiset?
Jos joku ehdottaisi, että Suomen kansan jäseneksi voidaan laskea vain ihminen, joka pystyy todistamaan polveutuvansa etnisesti suomalaisista vanhemmista tai esivanhemmista, Perussuomalaisten puhdas käsitys suomalaisesta kansasta kalpenisi sen rotuopin rinnalla. Muutama Perussuomalaisten vaaliehdokaskin menettäisi valtakirjansa tällä kriteerillä. Eihän tällaista rotuerottelua hyväksyttäisi nykyajan maailmassa, moderni ajattelutapa on että kansan määritelmä on joustava ja avoin, tänne saa tulla ja rakastua ja elää ja hengittää, vaikka olisi vähän afrikkalaista tai vaikka ruotsalaista taustaa sukujuurissa.
Yksi suosituimpia kansoja, johon olisi innokkaita liittyjiä jos se olisi mahdollista, on Israelin juutalainen kansa. Jos siihen kansaan saisi liittyä vain opettelemalla kielen ja kulttuurin, ehkä uskonnonkin, niin Suomestakin lähtisi heti satoja, ehkä jopa tuhansia ihmisiä liittymään jäseneksi Israelin juutalaiseen kansaan. Mutta se ei käy, koska myös Israel edellyttää että juutalaiseksi voidaan laskea vain ihminen, joka voi todistaa polveutuvansa etnisesti juutalaisista vanhemmista.
Ne ihmiset, jotka innokkaimmin haluavat määritellä biologisen periytymisen kriteereillä saamelaisuuden, tai vaikka juutalaisuuden, kuvittelevat tekevänsä jotain aivan erityisen hyvää ja jaloa. Mutta onko kansan olemuksen määritteleminen joustamattomasti etnisen taustan eli rotuopin keinoin ollut erityisen hyvää ja jaloa koskaan ihmiskunnan historiassa? Eikö kielen ja kulttuurin varjeleminen riitä, avoimena yhteisönä, johon saa osallistua kuka tahansa joka haluaa opetella ja edistää kyseistä kieltä ja kulttuuria? Mihin niitä geenejä tarvitaan, ja varmaankin sitten myös oikeanlaista ihonväriä?
Suomen kansalaisuushakemuksessa vaaditaan, että henkilö osoittaa osaavansa kotimaista kieltä. Kriteerit eivät ole kovin tiukat, päätellen siitä että tunnen useita ulkomaalaisia henkilöitä, jotka ovat saaneet Suomen kansalaisuuden, vaikka heidän suomen kielen taitonsa on erittäin alkeellista. Ehdotan että myös saamelaisuuden määritelmässä siirrytään kohti modernia ajattelutapaa, jossa kansalaisuus on mahdollisuus eikä este, ja geneettisesti periytyviä etuoikeuksia esiintyy enää vain historian kirjoissa ja Englannin hovissa.
Saamelaisuuden määritelmä olkoon, että henkilö joka todistaa osaavansa saamen kieltä, ja on asunut saamelaisen kulttuurin parissa nuhteettomasti sen tapoja noudattaen vähintään 5 vuotta, olkoon oikeutettu liittymään osaksi saamelaisuutta. Samoin kuin kuka tahansa henkilö, joka todistaa osaavansa suomen kieltä ja on asunut täällä nuhteettomasti vähintään 5 vuotta, on oikeutettu saamaan Suomen kansalaisuuden. Se olisi reilua, suorastaan tasapuolista kaikkien osapuolten kannalta.