Eräänä päivänä kävelyllä ollessani katselin syksyistä maisemaa ja ruskan väreissä hehkuvia puita. Aloin miettiä, että suomalaisuudessa - ja elämässä yleensäkin - on jotain samaa kuin niissä puissa. Jokainen meistä kasvaa, kukoistaa ja jonakin päivänä jokainen meistä pudottaa sen viimeisen lehtensä. Kaiken avain on kuitenkin jatkuvuus. Samoin kuin puut alkavat aina jälleen keväisin vihertää, jatkuu myös suomalaisen kansan tarina yhä uusien sukupolvien kautta. Tämä kaikki tuntuu hyvin luonnolliselta ja kauniilta. Niin puilla kuin ihmisilläkin pitää olla vahvat juuret juuri siinä maassa, missä ne parhaiten kasvavat ja kukoistavat.
Siksi onkin sääli, että jotkut haluavat väkisin repiä kaiken juuriltaan ja jopa istuttaa tilalle jotain vierasta. Sillä tavoin ei luoda hyvinvointia luonnolle eikä ihmiselle. Luontoa kun ajatellaan, niin vieraslajien tuominen sellaiseen ympäristöön, johon ne eivät kuulu, voi sekoittaa koko pakan ja tehdä peruuttamatontakin vahinkoa. Elinympäristön rakenne ja ravintoketjut voivat muuttua runsastuvien vieraslajien takia rajustikin. Haitalliset vieraslajit ovat todistetusti uhka alkuperäisten lajien elinalueelle sekä myös luonnon monimuotoisuudelle. Pahimmillaan ne voivat syrjäyttää saman ekologisen lokeron omaavan alkuperäislajin kokonaan. Jokaisen on syytä ymmärtää, että asioilla on luontaisesti omat paikkansa, eivätkä tietyt asiat tule koskaan sopimaan mihin tahansa.
Suomalaiseen kansallismielisyyteen kuuluu erottamattomasti luonnonsuojelu. Kautta historian tämä kansamme on elänyt luonnon keskellä, sen ympäröimänä ja jopa sen ehdoilla. Yhä edelleen meillä on syvä kansallinen yhteys luontoomme, vaikka kaupungistuminen sitä tietyllä tapaa uhkaakin. Emme saa koskaan menettää sitä yhteyttä. Täysi vieraantuminen luonnosta olisi suuri menetys kansallemme, joka on kautta aikojen ammentanut elinvoimansa jylhistä metsistä ja kuohuvista koskista. Me olemme osa tätä maata ja se on osa meitä. Ilman vahvoja juuria ei pysty kasvattamaan mahtavia, tuuheita oksia. Juuret antavat ihmiselle siivet.
(Teksti on julkaistu aiemmin Rahvas-lehden numerossa 4/2018)
0